Kiitos kesän parhaasta viikonlopusta

Vuoden 2025 Ilosaarirockia juhlittiin yhteensä 65 000 hengen yleisön voimin – suunnaton kiitos joka ikiselle kesän parhaalle festivaalikävijälle!
Kolmepäiväistä Ilosaarirockia vietettiin pääosin helteisessä säässä, ja lavoilla nähtiin viikonlopun aikana yli 70 eri musiikkigenreä ja taiteenlajia edustavaa esitystä. Vaikka Ilosaarirockin ohjelma jouduttiin hetkellisesti keskeyttämään sunnuntai-iltapäivänä äkillisestä säätilan muutoksesta johtuen, jatkoi festivaalikansa juhlimistaan heti sade- ja ukkospilvien väistyttyä.
– Kulunut viikonloppu tarjoili kokonaisvaltaisia festarielämyksiä niin Ilosaarirockin ohjelman, ainutlaatuisen tunnelman kuin kesäisen yllättävän kelinkin puolesta. Kaiken keskuudessa olivat kuitenkin meidän fantastiset ja selvästi bailunnälkäiset kävijämme, joita edes sunnuntain rankkasadekuuro ei pysäyttänyt. Sateen ajaksi sisätiloihin hakeutuneet festarikävijät kajauttivat ilmoille yhteislauluja ja pitivät kesän parhaalle viikonlopulle ominaista tunnelmaa yllä loppuun asti, meidän toimitusjohtaja Niina ylistää.
Ilosaarirock järjestetään seuraavan kerran Joensuun Laulurinteellä 17.–19. heinäkuuta 2026. Rajoitettu erä kolmen päivän lippuja vuoden 2026 tapahtumaan tulee myyntiin Ilosaarirock-mobiilisovellukseen tiistaina 22.7. kello 12.00. Sovelluksen kautta myytävien kolmen päivän lippujen hinta on alkaen 170 euroa, ja niitä myydään 31.7.2025 saakka tai niin kauan kuin lippuja riittää.
Nähdään taas ensi vuonna, rakkaat ystävät!

