Ilosaarirockin täysi-ikäisiä festarikävijöitä hemmotellaan alueen yhteensä seitsemän baarin ja kahden VIP-alueen monipuolisilla ja raikkailla juomavalikoimilla.
Vanhat tutut lempparit lonkeroista mallasjuomiin ja siidereistä viineihin loistavat läsnäolollaan tänäkin kesänä. Päälavan alueen suuri ja perinteikäs Baaribaari ilahduttaa sekä laajalla valikoimallaan että toivotuimmilla erikoisuuksillaan, kuten ämpäreissä tarjottavilla drinkeillään. Päälavan alueen toisessa baarissa eli Rinnebaarissa on tarjolla kaikki Hartwallin lonkeroiden kirjavat maut.
Rentobaarissa voi siemailla perusvalikoiman lisäksi mietoja cocktaileja, ja oluen ystäviä ilahduttaa varmasti Rantabaarin menu sekä visuaalinen ulkoasu. YleX-lavan viereinen Tähtibaari kokee tänä kesänä ison muodonmuutoksen ja suuren kasvupyrähdyksen, jonka myötä juomavalikoima kasvaa yhtä näyttäväksi kuin Baaribaarin valikoima.
Raikkaiden inkiväärioluiden ystävien kannattaa suunnata Sound-lavan edustan Soundibaariin. Uuden esiintymislavan Oho!:n vierelle nouseva upouusi baarialue lienee ilahduttava kohtaamispaikka erilaisten cocktailien ja kuplivan ystäville.
Lisäksi VIP-asiakkaiden käytössä ovat Päälavan ja YleX-lavan kupeissa sijaitsevat VIP-alueet, joissa molemmissa myydään perusvalikoiman lisäksi erikoisempia drinkkejä.
Alkoholittomia juomia myydään kaikissa Ilosaarirockin baareissa. Valikoimasta löytyy niin limpparia, herkkuvesiä, energiajuomia kuin holittomia panimotuotteitakin.
Muista pantti
Kaikkien Ilosaarirockissa myytävien alkoholipitoisten juomatuotteiden hintaan lisätään pantti. 1 € pantti lisätään tölkkeihin, pulloihin, mukeihin ja laseihin. Viini- ja samppanjacoolereihin sekä ämpäreihin lisätään 5 € pantti. Shottilaseissa tai alkoholittomissa juoma-astioissa, kuten limu- ja vissytölkeissä ja -pulloissa ei ole panttia.
Pantit voi palauttaa baarialueilla seuraavan oston yhteydessä tiskillä tai panttipisteellä. Yhdelle maksukortille voidaan palauttaa pantteja maksimissaan 100 € edestä yhden festivaalipäivän aikana. Palautukset näkyvät maksukortilla viimeistään 1-3 pankkipäivän kuluessa.
Tänä vuonna pantit voi rahan lisäksi vaihtaa Taffelin sipsipussiin suurimmilta baarialueilta löytyvillä, erikseen merkityillä Taffelin panttipisteillä. Pidä suolatasapainosta huolta!