ilosaarirock 
Perjantai-iltapäivä leijui helteen kourissa, kun Laulurinne kutsui sisään ensimmäiset festarivieraansa. Hitaasti nautiskellen kutsui myös Tähtiteltta vieraansa Ilosaarirockin aattoillan Sulo-klubille. Festariväki vaelsi helteen ruskettamina, helliminä ja hymyilyttämänä kohti rokkiviikonlopun avaustapahtumaa, jonka avasi jo viitisentoista vuotta radiota kuuntelevaa kansaa laulattanut Anssi Kela.
Anssi Kela. Kuva: Mika Lehtola
Tunnelma lähenteli kesäöisen leirinuotion raukeita fiiliksiä, kun Kelan kappaleiden tahtiin toisiaan pitkästä aikaa tapaavat ystävät löysivät toisensa, kietoutuivat yhteen ja kaivoivat taskuistaan puhelimia yhteiskuvia varten.
Ensimmäistä kertaa Ilosaarirockissa soittanut nummelalaismuusikko tervehti tähtiteltan hyväntuulista yleisöä sen jo ennakkoon tuntemalla hittikimarallaan. Kelan uudempaan tuotantoon lukeutuvat Levoton tyttö ja Miten sydämet toimii irrottivat hymyjä ja varovaisia laulutapailuita, ja kappaleessa 1972 tunnelma oli jo suorastaan riehakas. Monien odottaman Eppu Normaalin lämmittelijäksi itsensäkin mieltänyt Kela nautiskeli leirinuotiotunnelmasta, kaivoi huuliharpun esiin ja päätti yhteislauluillan ensisingleensä Nummelaan. Helteen pyörryttämä väkijoukko sai sen, mitä halusikin.
Keväistä Pariisia kesäisessä illassa
Illan ensimmäisestä nostalgiapläjäyksestä vastasi helsinkiläisyhtye Pariisin Kevät, joka toi omat indiemäiset sulosävelensä Kelan lämmittämään telttaan. Moni Sulo-klubillakin vieraillut muistaa bändin virallisen ensiesiintymisen vuoden 2010 Ilosaarirockissa. Näinpä nuotioon lisättiin muutama halko ja bileet olivat jälleen valmiit.
Hyväntuulinen ja flirttaileva vokalisti Arto Tuunela oli selvästi muistellut muutaman vuoden takaista ensiesiintymistään Laulurinteellä, ja helsinkiläiskuusikko tarjosikin parastaan. Kappaleet Pikkuhuopalahti, Tämän kylän poikii ja Kesäyö sopivat täydellisesti aurinkoisen illan kyytipojiksi. Tunnelma oli samalla odottava ja samalla ehdottoman täydellinen, kun festariyleisön kädet hapuivat tiivistä ilmaa ja toistensa lämpimiä kylkiä.
Lue myös Pariisin Kevään haastattelu.
Elämänohjeita suoraan Ylöjärveltä
Leirinuotiotunnelmaan oli virittäytynyt myös kaikkien tuntema Eppu Normaali, joka soitti ensimmäisen puolikkaan kaksituntisesta vedostaan akustisesti. Suorastaan isällisiä elämänohjeita jakanut Martti Syrjä loi intisiivisiä katseita niitä janoavaan väkijoukkoon ja heitti hyväntuulista huulta sitä selkeästi ennenkin kokeneelle veljelleen. Vuosikymmenten suursuosiota nauttinut viisikko lämmitteli itseään ja yleisöään muun muassa kappaleilla Hiljaa huomiseen, Minun aurinkolasit ja Kun jazzia kuunneltiin, jotka kipinöittivät tunnelmaa myöhempiä suurhittejä varten.
Eppu Normaali. Kuva: Mika Lehtola
Valtavan nostalgisella tuulella ollut Syrjä yhtyeineen kävi yhdessä paikalle saapuneen yleisön kanssa koko molemminpuoleisen yhteisen historian. Leirinuotion hiillos oli kytenyt tarpeeksi ja yleisössä puhalletut saippuakuplat kohosivat korkealle kohti Tähtiteltan kattoa, kun Joka päivä ja jokaikinen yö laulatti teltallista eri-ikäisiä Eppu-faneja. Vauhtiin päästyään nämä rockjermut eivät hidastaneet, mutta yhtyeen tunnetuimpien kappaleiden lomassa ehdittiin myös tarinoida muun muassa bändin toisen kitaristin Juha Torvisen jalkapohjista.
Ennen encoretriplettiään nämä suomirock-ikonit ehtivät tyhjentää melkein koko pajatson – mutta onneksi vain melkein. Viimeisen kolmen kappaleen aikana ei ollut väliä, muistiko oikeasti vuoden 1985, sillä Epuilla ja yleisöllä oli todellakin ollut hetkensä. Erityisesti Eppujen osuuden päättänyt slaavilaisittain terästetty jäämispyyntö tuntui juuri sillä hetkellä erityisen henkilökohtaiselta ja molemminpuoleiselta.
Illan päätteeksi ennakkoluuloton miksaus
Muutamat (allekirjoittanutkin) hieraisivat silmiään nähdessään Sulo-klubin päättävän kokoonpanon. Samalle lavalle nostetut savolainen sinforniaorkesteri johtajanaan Ensio Hienonen yhdistettynä karjalaiseen humppabändiin lisäsivät sopivan määrän bensiiniä jo kytevään hiillokseen, jotta Laulurinteen viilennyt ilta pääsi taas lämmittelemään.
Eläkeläiset. Kuva: Kalle Kervinen
Ennakkoaavistelut kilpasoitannasta saivatkin väistyä heti ensimmäisten sointujen soljuttua ilmoille: nämä kaksi suurkokoonpanoa ovat toisilleen kuin karjalanpiirakka ja munavoi tai ruiskuori ja muikut. Sen todisti myös leirinuotion äärellä viihtynyt festarikansa, joka yltyi illan mittaan tämän ja toivottavasti ei ainutkertaiseksi jääneen kokoonpanon kannustamana hurjaan humppapoljentaan.
Teksti: Sari Kontra
Kuvat: Mika Lehtola ja Kalle Kervinen
