Viiskulman jatsaavat pukumiehet
Viisi tyylikästä pukumiestä jammaa teltassa. Yleisö taputtaa. Mutta mitäs tämä on? Nehän soittavat… jatsia!
Five Corners Quintet on esimerkki siitä, että viime vuosikymmenet taiteellisena ja epäpopulaarina musiikkina pidetty jazz on vallan toimivaa festivaalikauraa. Kenties salaisuus onkin siinä, että musiikki on osattu paketoida ja markkinoida oikein. Tällä en tarkoita väheksyä Viiskulman pojankollien suoritusta, vaan pikemminkin kiinnittää huomion siihen, miten festivaali ja sen yleisö ovat vuosien mittaan kasvaneet.
Asiaan liittynee se, mistä Stellan Janne Sivonen käytti haastattelussa ilmausta ‘kiljupunkkarivuodet’. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että Five Cornersin tapainen bändi voisi nauttia rokkifestivaalilla näikin suurta suosiota. Mutta niin vain kolmoslava on täynnä ihmisiä, jotka taputtavat – herra paratkoon! – rumpusooloille.
Okei, rumpali sattuu olemaan Teppo Mäkynen, jonka puuhat kannujen takana ovat silkkaa magiaa, mutta kuitenkin. Bändin musiikki on kuitenkin perinnetietoista jaskaa, ei suurta yleisöä kosiskelevaa laimennettua crossoveria. Tunnin settiin mahtuu puolenkymmentä biisiä, lunkia bossa novaa ja tiukempaa rytistystä. Yleisölle sillä ei tunnu olevan väliä, sillä kaikki uppoaa kuin hyvin rasvattu lusikka puurolautaseen.
Mutta silti – rumpusooloja.
Teksti: Olli Sulopuisto
Pictures: Petri Pulli