Alamaailman Vasaroiden kilkettä
Sunnuntaina aamupäivällä kello 12:03 Alamaailman Vasaroiden pasunisti Erno Haukkala käveli unisen näköisenä kohti festivaalialuetta - ja mikäs kiire miehellä olisikaan ollut, ottaen huomioon että keikka Kolmoslavalla oli sovittu alkavaksi vasta kello 13.
Näky oli tuttu Pop-kadulta, jossa Haukkala esiintyi perjantaina lastenmusiikkiorkesteri Paukkumaissin riveissä unissakävelevänä puhallinsoittajana - ja päällään mikäs muu kuin Marimekon raitainen yöpaita. Yöpaita rusetteineen nähtiin myös tänään Ilosaarirockissa Alamaailman Vasaroiden huikealla keikalla Kolmoslavalla.
Alamaailman Vasarat saa olon tuntumaan siltä kuin olisi vahingossa joutunut mukaan Emil Kusturican elokuvaan Underground vuodelta 1995 - omien sanojensa mukaan yhtye soittaakin fiktiivistä kansamusiikkia (tai kebab-kosher-jazz-film-traffic-punk-musiikkia - määritelmiä on varmasti yhtä monta kuin on kuulijoita).
Saadakseen parhaan käsityksen yhtyeen menosta ja meiningistä se on ehdottomasti nähtävä livenä - kuten tänään oli mahdollista. Teltta täyttyi hiljakseen rauhallisesti svengailevasta väestä, joka ei kuitenkaan yltynyt aivan niin maagisiin tunnelmiin kuin mihin bändi olisi antanut mahdollisuuden - liekö tähän ollut syynä eilisillan juhlinta The Darknessin tahtiin? Bändi antoi kuitenkin kaikkensa - sellistit Tuukka Helminen ja Marko Manninen vuoroin herkistelivät ja vuoroin jyrisivät, ja menninkäisukko Jarno Sarkula soitti mitä kummallisempia puhallinsoittimia pasunisti Haukkalan tanssahdellessa maanisesti lavan reunasta toiseen.
Kappaleiden aiheet vaihtelivat kukkakaalin pahasta mausta aina asuntovelkaan saakka, ja tunnelmat lainehtivat sen mukaisesti ääripäästä toiseen, keinuvasta kaunistelusta synkkään jyrinöintiin.
Kesärumpali Juha Menna täytti tänään sopivasti peräti 100 vuotta, ja yhtye juhlisti sitä soittamalla sirkusmaisen onnittelulaulun vielä ennen viimeistä Musta leski -kappaletta. Encorea yleisö innostui vaatimaan sellaisella voimalla, että onnistui sen ilokseen saamaankin - mikä oli se kuuluisa kirsikka kauniin kuorrutuksen päällä kruunaten hienon shown. Lopuksi välispiikkejä viljellyt Sarkula evästi meitä vielä viimeisillä sanoillaan: “Pysykää elossa ainakin vielä tämä päivä ja lisääntykää, niin on sitten jatkajia kun kuolette.” Näin tehdään - kiitos Vasarat!
Teksti: Sanna Pikku-Pyhältö
Kuvat: Minna Veliheimo