Jos haastattelun aikana käydään läpi Prätkähiiret, Johnny Deppin viikset ja kilpikonnat, pöydän toisella puolella ei voi istua kukaan muu kuin joensuulainen progemetallitulokas Nerve End. Ilosaarirock-sunnuntain alkuillan haastatteluun mennessä bändi oli rummuttanut Laulurinteellä keikan, joka oli vetänyt vertoja Kerubissa huhtikuussa 2012 rytistylle debyyttivedolle. Painija-asut olivat lentäneet nurkkaan, mutta festaritunnelmaa riitti vielä sunnuntainakin, kun herrat tahtoivat välttämättä etsiä haastattelua varten otetun kuvan kuvausrekvisiitakseen vauvan.
Monien muiden bändien tavoin myös nämä neljä herraa löysivät toisensa enemmän tai vähemmän sattumalta. Monipuolisesti musiikkia harrastaneet Joonas Kaselius ja Lauri Mäntynen kuluttivat Joensuun konservatorion teoriatuntien penkkejä, kun jokin kolahti. Ystävystynyt kaksikko huomasi pitävänsä samasta musiikista, kun Lauri oli oivaltanut Joonaksen tekemän musiikillisen kuva-arvoituksen internetin ihmeellisessä maailmassa. Arvoituksen takana piili Opethin kappale Windowpane, jonka harva oli tunnistanut. Tällä hetkellä bändin kitaristin tontilla uurastavan Mäntysen tiedot tekivät vaikutuksen Kaseliukseen, joka kiinnitti huomiota herrojen muutenkin yhtenevään musiikkimakuun.
- Edelleenkään en oo mitään papukaijamerkkejä siitä biisintunnistuksesta saanut, Mäntynen naurahtaa, mutta toteaa samalla, että ei ollut peräämässäkään kiitoksia. Turha tittelöinti voisi olla lopun alkua.
Tästä samasta musiikkimausta yhtye ammentaa inspiraationsa myös omaan tekemiseensä. Puheissa vilahtaa usein Stam1na, ja muusikot tunnustavat rehellisesti hakevansa vaikutteita lavaesiintymiseensä erityisesti raskaamman musiikin edelläkävijöistä samoin kuin kuka tahansa pikajuoksija Usain Boltista
- Miksi pyörä pitäisi keksiä uudelleen? Pitkätukkaiset rockmuusikot kyselevät.
Vähän aikaa ja paljon valmista
Kaselius ja Mäntynen löivät hynttyyt yhteen vuonna 2007 kirjoitellen biisejä yhdessä ja erikseen. This State of War -EP saatiin purkkiin keväällä 2010, jonka julkistamistilaisuudessa remmiin saatiin rumpali Erno Sallinen. Tarvittiin vielä hetki, kunnes kolmesta tuli neljä. Basisti Aki Jalkanen liittyi kokoonpanoon saman vuoden syksyllä.
- Etsin itselleni treenibändiä ja sille tielle jäin. Vielä ei ole ainakaan kaduttanut, naurahtaa Jalkanen, joka viisveisaa bändikavereidensa huulenheiton mahdollisista soittotunneista. Basistina tämä mies on tainnut tottua kuittailuun, vaikka toimittaja ei yhtään basistivitsiä tilanteessa välitä kertoakaan.
Tässä vaiheessa lyhyemmänkin matikan suorittanut oivaltaa, että asiat ovat tapahtuneen nopeasti, ja bändi vahvistaakin kokoonpanon olleen voimissaan vasta puolisentoista vuotta. Tähän aikaan on mahtunut myös toisen EP-levyn, Axisin, julkaisu marraskuussa 2011. Herrat itse eivät tunnu olevan vauhdista moksiskaan, vaikka yhtälö tuntuukin mahdottomalta. Töitä on tehty paljon, ja lisää on tulossa.
- Tarkoituksenamme olisi saada kokopitkä albumi ulos ennen ensi vuoden puoltaväliä, laulaja-Kaselius kertoo. – Toki myös live-esiintymisiä on treenattava, sillä keikkoja on tulossa syksyllä ainakin Jyväskylässä ja Kajaanissa.
Tässä vaiheessa on hyvä hetki tiedustella rokkareiden mielipiteitä ja suhdetta paikalliseen musiikkikulttuuriin. Vastaus ei juuri yllätä.
- Joensuussa ei ole minkäänlaista selkäänpuukottamisen kulttuuria paikallisten bändien kesken, sillä kai sitä jotenkin tajuaa näiden piirien pienuuden. Meillä on hyvä henki ja tuemme toinen toistamme. Yritämme myös järjestellä ulkopaikkakuntalaisille bändeille mahdollisuutta tulla keikkailemaan tänne, basisti-Jalkanen selvittää.
Festarifilosofian lyhyt oppimäärä
Varttituntiseksi suunniteltu haastattelu on venähtänyt jo lähes tunnin mittaiseksi, joten on ilmeistä, että näidenkin kaverusten pääkopassa taidetaan tehdä musiikin ohella hyvin paljon muuta. Toimittaja oli kehitellyt mitä iskevämpiä kysymyksiä bändin nimivalintaan liittyen, mutta saikin tuta herrojen syvällisemmän puolen asiasta tiedustellessaan.
- Halusimme nimen tarkoittavan monia asioita, mutta sen oli oltava konkreettinen, tavallaan ilmiö toimiakseen bändin nimenä, analysoi vokalisti-Kaselius, jonka aivoriihi tuotti bändin hermostoon liittyvän tunnuksen keväällä 2009. Kaselius tahtoi omien sanojensa mukaan nimeen kontrastia, terävyyttä ja merkitystä senkin kautta, että aivoissa tapahtuu erilaisia asioita musiikin vaikutuksesta.
- Toisaalta taas nimestä saa halutessaan väännellä erilaisia muunnoksia, mikä saa kuulijan pohtimaan Nerve Endin oikeinkirjoitusasua. Siinä se juju juuri onkin, Kaselius hymyilee.
Tätä analyysiä kuunnellessa ei voinut kuin istua hiljaa ja kirjoittaa muistiin. Näillä muusikoilla on todella sanansa sanottavana.
Teksti: Sari Asikainen
Kuva: Jari Kuskelin
