Tanssii peikkojen kanssa
Ensimmäisen kerran tutustuin Finntrolliin tämän kesän Tuska-festareilla. Bändin intensiivinen ja kiihkeä meno keikalla herätti kiinnostuksen. Mikä tämä on? Tätä pitää saada lisää!
Lauantain Metelli-klubilla sain mitä halusin. Amorphiksen hienon esityksen jälkeen mustanpuhuva, parrakas ja pitkätukkainen klubiyleisö jäi parveilemaan jäähalliin odotuksen vallassa. Varttia vaille kaksi lauteille nousi illan viimeisenä esiintyjänä Finntroll.
Hevimusiikkia pidetään varsin miehisenä musiikinlajina, mutta genren ulkopuolelta tuleva kuulija näkee tyylissä huvittavuuteen asti myös feminiinisiä ja liikuttavuuteen asti mahtipontisia sekä oopperamaisia elementtejä. Vai mitä muka meikkaavat, pitkätukkaiset, hameita käyttävät miehet ovat? Onneksi Finntrollin laulaja Vreth hyödyntää näitä elementtejä taidokkaasti. Poikkeuksellisen komealla ulkomuodolla siunattu laulaja tarjoaa ihanaa silmänruokaa, ollen verhottu vain mustaan pitkään nahkahameeseen ja rannekkeisiin.
Finntrollilla tuntuu olevan hevissä harvinaista, mutta tarpeellista huumorintajua ja itseironiaa. Musiikkiin on annosteltu sopivasti vaikutteita skandinaavisesta kansanmusiikista, mikä uppoaa yleisöön kuin se sinne. Jäähallin hevikansa tanssi niin lavanreunalla kuin anniskelualueella, musiikin kiidättäessä kuulijansa mystiseen, kadonneeseen maailmaan, jossa vaelletaan Skandinavian soilla ja ikikuusikoissa, kohdataan menninkäisiä, peikkoja ja metsänneitoja. Bändi nautiskeli niin nopean soittamisen ilosta kuin suvantovaiheistakin, joissa laulaja pääsi esittelemään runonlausujan puoltaan lyhyissä puheosuuksissa.
Hupaisan sivumaun antaa bändin suomenruotsalaisuus. Ruotsinkielisistä sanoituksista en juuri saanut selvää, koska ne möristiin miehekkäästi ja matalalta, mutta kaukana Muumilaaksosta, ankkalammikoista ja sumfarallallaasta ollaan. Ruotsinkielisyys on kyllä erinomainen yhdyslenkki juuri tuohon skandinaaviseen satumaailmaan ja kansanlauluperinteeseen.
Aloittelevana hevimusiikin ystävänä olen joutunut tekemään sen epäortodoksisen havainnon, että hevillä ja suomalaisella iskelmällä on jotain yhteistä. Molempia pitää kuunnella livenä, niiden omassa ympäristössä, jos haluaa että musiikin syvin olemus lähtee itselle avautumaan. Muille vasta-alkajille voin suositella Finntrollia lämpimästi. Mikäli kokeneempia metallimiehiä ja -naisia on uskominen, porttiteoria tässä tapauksessa toimii.
Teksti: Salla Brunou
Kuvat: Mikael Ropponen