Verkkotoimitus pääsi jututtamaan Ismo Alankoa ennen miehen perjantai-illan Sulo-klubin keikkaa. Artistilla on takanaan peräti 12 tunnin kesäloma, joka meni mökillä savusaunassa. Kesä on mennyt levytyksen, keikkailun ja musiikinteon merkeissä, mutta loppukesästä olisi tarkoitus päästä pitämään myös pari viikkoa lomaa.

- Hyvällä mielellä olen menossa Suloon keikalle. Esiintymisessä parasta on se “aivot narikkaan” -fiilis. Musiikki lähtee viemään, sitä ikäänkuin yhtyy musiikin maailmaan. Yleisön ja musiikin vuorovaikutus antaa parhaimmillaan täydellisen vapautumisen tunteen. Siihen voi heittäytyä.

Alanko on tunnettu hurjasta keikkameiningistä. Onko ammattimuusikolla selitystä siihen, miksi jotkut bändit ovat loistavia live-esiintyjiä ja toiset eivät?

- Kyllä se tuohon samaan heittäytymiseen palaa. Kaikki eivät halua pistää itseään ja omaa persoonaansa niin täysillä likoon yleisön edessä. Ehkä sellaiset esiintyjät, jotka eivät anna palaa täysillä, ovat sitten livenä vähän vaisumpia.

Uutta musiikkia on taas syntynyt. Miten luovuuden ja tekemisen innon voi säilyttää vuodesta toiseen?

- Minulle musiikki ja biisien teko on pienestä pitäen ollut oleellinen osa elämää. Ei sitä silloin ajattele ammattina tai työnä, jota olisi pakko tehdä. Se on minun tapani olla ja hengittää. Tätä voisi verrata uskonnolliseen rituaaliin, kyseessä on minulle hengellinen kokemus. Jokaisella on joku tapa selvittää suhdettaan maailmaan, ratkoa niin elämän isompia kuin pienempiäkin kysymyksiä. Minulle se on tämä.

Luetko runoja, kun sanoitukset ovat välillä melko runomaisia? Ja onhan sinulta julkaistu kirjakin, johon on koottu laulujen sanoituksia ikään kuin runoiksi.

- Niin, nehän eivät ole runoja, vaan sanoisin tuon kirjan olevan dokumentti lyriikoistani. Oikeastaan netti on romuttanut periaatteeni olla julkaisematta laulujen sanoja edes levynkansissa. Niitä ei ole tarkoitettu luettavaksi, vaan laulettavaksi ja kuunneltavaksi. Mutta kun ihmiset kirjoittavat lyriikoita puhtaaksi nettiin, siellä pyörii niin paljon virheellisiä versioita, että pienempi paha se on julkaista ne oikeassa muodossaan. Ehkä jatkossa tulee kirja, johon on koottu kaikki sanoitukset koko tuotannostani yksien kansien väliin.

Ehditkö itse käymään festareilla?

- Jaa-a, viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tainnut kerran olla festivaaleilla yleisön joukossa ilman, että itsellä olisi ollut siellä keikkaa. Joku Ilosaarirock tämä oli. Suoraan sanottuna nykyään olisi ihan saatanan rasittavaa mennä festareille ilman backstage-passia. Teini-iässä kävin jonkun verran festareilla, mutta en mikään hirmu kova festarieläin ollut. Olin 19-vuotias kun Hassisen Kone perustettiin, sitä ennen olin vuoden Ruotsissa. Eipä siinä jäänyt kuin pari vuotta sellaista ikää, jolloin kotoa ylipäätään päästettiin festareille, ennen kuin aloin tekemään musiikkia ammatikseni. Roskildessa kävin, ja joskus Ruisrockissa olen ollut, ja sitten Punkarockissa silloin, kun siellä esiintyivät vasta aloittaneet Eppu Normaali ja Pelle Miljoona.

20-30 vuotta sitten aloittaneet artistit voi jakaa kahteen ryhmään. On niitä, jotka muutaman vuoden jälkeen lopettivat ja menivät muihin hommiin, ja sitten on niitä, jotka kiertävät kyllä keikoilla, mutta vetävät tuttuja ja turvallisia hittejä vuosikymmenien takaa, kuten juuri tuo Eppu Normaali. Kun mietin asiaa, keksin kaksi muusikkoa, jotka ovat vuodesta toiseen pystyneet uusiutumaan, tekemään kovatasoista uutta tuotantoa, ja säilyttämään sekä yleisön että kriitikoiden suosion. Nämä ovat Ismo Alanko ja Madonna. Mistä tämä johtuu?

- Kai me ollaan Madonnan kanssa samannäköisiä, hehee! Noh, Madonna ainakin on todella kunnianhimoinen, jopa kohtuuttoman kunnianhimoinen. Samaa vikaa on joskus minussakin. Myös luontainen uteliaisuus potkii eteenpäin. Ja musiikissa voi tehdä asioita hirveän monella eri tavalla. Leikkimielisyys antaa myös uusia ideoita. Ja onhan minulla ollut myös hyvää tuuria, sitä ei voi vähätellä. Uran alku osui jotenkin oikeaan aikaan, Hassisen Kone sai alusta alkaen hirveän nosteen.

- Teen sellaista musiikkia, jota itsekin haluaisin kuunnella, ja onnekasta on sekin että yleisön ja minun musiikkimaut ovat osuneet yksiin. Järjetöntä sitkeyttä on joskus tarvittu myös. Esimerkiksi silloin kun Hassisen Koneen jälkeen perustettiin Sielun veljet. Jengi kävi katsomassa kerran ja jätti sitten tulematta uudestaan. Kierrettiin pitkän aikaa pieniä räkälöitä, ennen kuin uutta suosiota alkoi tulla. Meillä vaan oli niin järjetön varmuus siitä että tämä toimii, tämä on hyvää. Ja olivathan ne melkeinpä parhaita keikkoja, juuri ne pienet räkäläkeikat Sielun veljien alkuaikoina, hehee!

Sielun veljien ajoista Suomi ja koko maailma on muuttunut kovasti. Oliko ennen helpompi kapinoida, onko nykyään vaikeampi järkyttää?

- Enpä ole ikinä mitenkään erityisesti pyrkinyt “kapinoimaan”. Olen vain tehnyt omalla tyylillä sellaisia asioita kuin olen halunnut. Niin teen nykyäänkin. Ajan kuluessa eri asiat näyttäytyvät toki eri tavalla.

Lähetä vielä lopuksi terveisiä Ilosaarirockin ja tämäniltaisen Sulo-klubin yleisölle.

- Iloitkaa elämästä!

Teksti: Salla Brunou
Kuvat: Mikael Ropponen

Tämä artikkeli on julkaistu perjantaina 13. heinäkuuta 2007 kello 15.25 ja sen aiheena onMusiikki.