Viikate avasi YleX lavan sunnuntaipäivän. Lavalla nähtiin tyylikkäitä miehiä ja kuultiin tasaisen varmaa ja helisevää kitaravallia.

Olen usein miettinyt, että mikä siinä suomalaisen miehen tuskassa koskettaa. Suomalaista iskelmäperinnettä rautalankaan ja rankempaan musiikkiin yhdistävä Viikate on päässyt lumoamaan minutkin. Vuoden 2004 Ilosaarirockissa Viikate oli mielestäni niin hyvä, ettei sitä kannattanut kuunnella, vaan suuntasin kuuntelemaan vieraampia bändejä.Tällä kertaa se ei ollut aivan niin hyvä, joten nyt jäin kuuntelemaan. Aikainen soittoaika oli hieman yllättävä, mutta ehkä Viikate omaa jo riittävän suuren suosion houkutellakseen väsynyttäkin festariväkeä ajoissa paikalle. Yleisö oli mielestäni keskittynyttä, ei riehakasta. Etenkin biisit Leimu ja kaikkien aikojen ensimmäisenä Viikate-singlenä esitelty Ei ole ketään kelle soittaa saivat yleisön kohisemaan.

Muistaakseni Viikate aikoinaan vaihtoi biisistä toiseen soittamalla välissä heavy-riffejä, mutta tänään ainakin viimeisen biisin kohdalla tuo tuntui vaihtuneen glamrocktyyppiseen iloitteluun. Huolellinen välispiikkaus on aina kuulunut Viikatteen vahvuuksiin. Tällä kertaa parhaiten jäi mieleen esittely rumpalin kalastamasta 11,4 kiloisesta lohesta. Ehkä tämä kannusti häntä yhä parempaan suoritukseen myös rumpujen takana.

Viikate vie kurjuuden ironian asteelle. Lopulta herää kysymys, mitä tässä nainen voi tuskalle tehdä? Ehkä opetella kiinnittämään huomiota musiikillisiin seikkoihin. Kiitos keikasta!

Teksti: Terhi Lilja

Kuvat: Eetu Mononen

16.07 2006 klo 15:55 - Rytmimusiikki.