Jo reilusti ennen h-hetkeä päälavan edusta täyttyi taputtavista Mokoma-faneista, jotka kiihkeästi odottivat idoleitaan lavalle. Mutta miten Mokoma selviytyisi ensimmäisestä kerrastaan Ilosaaren päälavalla?

Yleisön reaktioiden perusteella oikein hyvin - tukat heiluivat ja nyrkit vispasivat aina miksaajan kopille saakka läpi keikan. Virkistävää oli huomata, että perinteisten hevariäijien lisäksi yleisö koostui tällä kertaa varsin heterogeenisesta joukosta kuuntelijoita.

Mokoma lunasti paikkansa päälavalla tasaisella, lähes taukoamattomalla junttauksella, jota kevensivät muutamat melodisemmat kappaleet - usein “tyttöbiiseiksi” kutsutut. Tämä määritelmä jaksaa aina kummastuttaa - varsinkin kun näkee tiukimpienkin rokkipoliisimiekkosten posket punaisina laulavan siitä kuinka “…uni tulla saa”. Tyttöbiisi-lokeroista puhuttaessa tuntuu taustalla olevan aina jonkinlainen lokerointi liittyen siihen kuinka on niin kovin paljon arvokkaampaa diggailla niitä kaikkein kovimpia thrash-biisejä eikä suinkaan yhtyeen leppoisampaa materiaalia. Mokoman yleisön hiljalleen monipuolistuessa toki toivoisi tällaisen kivikautisten asenteiden vähitellen katoavan - mutta aikansa se varmasti vielä valitettavasti ottaa.

Mokoma aloitti settinsä uusimman levynsä tuotannolla, mutta kokonaisuudessaan keikalla kuultiin kappaleita myös varsin monipuolisesti pidemmältäkin ajalta. Yhtye sai poikkeuksellisesti vetää vielä muutaman encoren juontajan suosiollisella sisäänhuudatuksella, ja lopettaessaan runttauksensa Takatalveen laulaja Annala heitti yhden harvoista välispiikeistään ja kehotti yleisöä seuraavaksi siirtymään toisen eteläkarjalaisen yhtyeen, Stam1nan keikan pariin. Eteläkarjalaisuudestaan tunnetun Kotiteollisuuden basisti Janne Hongisto sen sijaan ei jaksanut supportoida maamiehiään aivan loppuun saakka, vaan poistui bäkkärille jo puolivälissä Mokoman show’ta. Mahtaako jo saanut tarpeekseen Lappeenrannan kavereista? Sinänsä en ihmettele - sen verran vakavaa musiikkia Mokoma tovereineen on. Niin bändin kuin yleisönkään naamalla harvoin näki hymyä - mutta tämän keikkakokemuksen toki oli tarkoituskin koostua jostain aivan muusta. Yleisö varmasti sai juuri sitä mitä halusi: tiukan livevedon yhtyeeltä, joka näyttää antavan lavalla kerta toisensa jälkeen kaikkensa. Niin se päälava-poikuus sitten meni, pojat, ja kunnialla menikin!

Teksti: Sanna Pikku-Pyhältö

Kuvat: Sini-Tuuli Muttonen

16.07 2006 klo 11:22 - Rytmimusiikki.