Yli 20 uutta nimeä julki

Mongolialaista kurkkulaulua, viraalia indiepoppia, brittiräpin vaarit ja kasa muita kansainvälisiä sekä kotimaisia tähtiä – kesän parhaan viikonlopun musiikkiohjelma täydentyy yli 20 uudella nimellä!
Kärsimätön odotuksenne päättyy (ainakin hetkellisesti) tähän – Ilosaarirockin artistikattaus kasvaa reilulla parillakymmenellä nimellä. Kesän parhaan viikonlopun ohjelmaa täydentävät muun muassa perinteikästä mongolialaista kurkkulaulua, rockia ja metallia musiikissaan yhdistelevä The HU (MN), jättimäisestä i like the way you kiss me -viraalihitistään tuttu modernin indiepopin tähti Artemas (UK) sekä globaaliksi ilmiöksi nousseet brittiräpin vaarit eli drill rap -duo Pete & Bas (UK).
Festivaalin kansainvälistä ohjelmistoa täydentävät myös ensimmäiselle Suomen-keikalleen saapuva post-hardcore-sensaatio Caskets (UK) sekä kovassa nosteessa oleva rock-duo Nova Twins (UK).
Ohjelmisto paisuu myös monipuolisen kotimaisen musiikin osalta. Laulurinteelle palaa viime kesänä hurmoksellisen Ilosaarirock-debyyttinsä tehnyt ikoninen Kaija Koo, maamme kehutuimpiin rock-nimiin kuuluvat Michael Monroe, Sara ja Von Hertzen Brothers, Suomen suosituimpiin orkestereihin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen, popmusiikin monipuolisilla pensseleillä maalaavat Benjamin, HUGO, Bee ja Jaakko Kulta, suomenkielisen indien kiistaton ykkösnimi Antti Autio, kotimaisen räpin eri suuntauksia edustavat Ege Zulu, Senya, Korelon ja Lyttä & Tohtori Getto sekä ensimmäistä kertaa Ilosaarirockiin saapuvat Edicti ja LINDA.
– Ollaan aivan liekeissä tänään julkaistuista artisteista! Seassa on jo pitkään Laulurinteelle haaveiltuja yhtyeitä kuten The HU ja Nova Twins, kovimmat kotimaiset artistit Kaija Koosta Michael Monroeen, riemastuttavan kova Pete & Bas sekä monia suoraan meidän yleisön toivomia artisteja kuten Korelon, Jaakko Kulta ja Lyttä & Tohtori Getto. Mahtava kasa monipuolista, yllättävää ja perin ilosaarirockmaista ohjelmaa, hehkuttaa meidän promoottori Panu.
Panu sen sanoi: mahtava kasa ohjelmaa!
Ilosaarirockin kolmen päivän liput (alkaen 219€) sekä kolmen päivän VIP-liput (alkaen 329€) ovat myynnissä täällä. Muut lipputyypit, kuten kovasti kyselemänne yhden ja kahden päivän liput ovat tulossa myyntiin kevään aikana.
Sellasilla kohti kevättä, kesää ja kesän parasta viikonloppua!