Leppoisaa tunnelmaa Popkamu-klubilla
Tämän vuoden ensimmäinen Popkamu-klubi järjestettiin maanantaina Kuunari Elinalla. Illan starttasi reilut pari vuotta yhdessä soittanut Kauhikko eli Ella Isotalo ja Leena Hirvonen, joiden kappaleet ovat sekä omaa tuotantoa että perinteistä kansanmusiikkia. Yhtye soittaa hevityylistä kansanmusiikkia aseinaan sello, viulu, gamba sekä jouhikko. Kahdesta viimeksimainitusta myös muodostuu yhtyeen nimi, sekä myös siitä, että ”Me kuulostetaan niin kauheilta”, naiset naureskelevat. He myös kertovat jännittäneensä keikkaa, ja vaikka tuuli välillä omalta osaltaan värittikin keikan äänimaisemaa, yleisö nautti, jalka väpätti musiikin tahtiin ja hymy vilahteli yhden jos toisenkin kasvoilla, eikä vähiten tapahtuman ”emännän” Anna Fältin. ”Mahtavan rankkaa ja ennenkuulematonta musaa”, Fält hymyili ylpeänä. Kauhikon jälkeen estradille nousi Mielikki, jonka solisti Emmi Kuittinen aloitti keikan pysäyttävällä soololla: Emmin laulaessa koko terassi hiljeni kuuntelemaan naisen voimakasta ääntä. Emmin lisäksi Mielikissä soittavat myös Janne Jääskelä (viulu, kitara), Jenni Hanikka (laulu, puhaltimet, kantele) sekä myös Kauhikosta tuttu Leena Hirvonen (sello). Mielikin keikka Popkamu-klubilla oli vasta yhtyeen toinen, ja ehkä juuri siksi yleisö Kuunari Elinalla oli niin innoissaan yhtyeen esiintymisestä. Mielikin musiikissa loistaa suomalais-ugrilainen perinne. Yhtye esittää sekä karjalaisia, venäläisiä että udmurtinkielisiä kappaleita, kuten myös omaa tuotantoaan: esimerkiksi kokoonpanon nimi tulee itse tehdystä Mielikki-nimisestä kappaleesta. Vieraiden kielien lisäksi bändi esiintyy myös suomeksi. ”Vierailla kielillä laulaminen ei ole vaikeaa, kunhan selvittää lyriikat hyvin ja kuuntelee niitä”, Emmi toteaa.   Mielikkiä oli kuuntelemassa myös paikallinen, kokenut Popkatu-tallaaja Janne Ojajärvi. Ojajärvi myös itse soittaa kansanmusiikkia. ”Tulin nauttimaan hyvästä musasta ja rennosta ilmapiiristä”, Janne kertoo. Hän aikoo osallistua myös muihin Popkadun tapahtumiin, sekä myös ottaa osaa Alanko katutähdeksi? -kilpailuun kokoonpanolla Beautiful region of the old mansion, jossa Ojajärven lisäksi soittavat Antti Koukonen sekä Simo Tigerstedt. Kolme vuotta Popkamu-klubia järjestänyt Anna Fält nautti tämän vuoden ensimmäisestä Popkamu-klubista. ”Koko ajan kyllä mietin, että mitähän olen unohtanut”, Fält naurahtaa. Hän kertoo myös olevansa erityisen ylpeä Popkamu-klubien tämän vuoden kattauksesta. ”Maanantai edustaa hieman perinteisempää kansanmusiikkia, keskiviikkona esiintyy esimerkiksi camerunilainen Ulruth Ndigue ja ilta on melkeinpä progevoittoinen, ja torstai sitten onkin melkoinen sillisalaatti, luvassa on muun muassa kiinalainen kurkkulaulaja GangZi ”, Fält hehkuu. Hän pitää myös Kuunari Elinasta klubin järjestyspaikkana, sillä vaikka avonainen tila yhdistettynä Suomen kesään onkin hänen mielestään haastava ja tilanteet elävät koko ajan, aina terassilla istuu myös Popkamu-klubeista tietämättömiä illanistujia. ”Ihmisten on hyvä nähdä, että kamu (kansanmusiikki) ei oo vaan se tietty, vaan se kirjo on tosi laaja”, Fält muistuttaa. Popkamu-klubeja luvassa siis vielä keskiviikkona ja torstaina Kuunari Elinalla Pielisjoen rannalla, siellä nähdään!
Ninni Tuononen |
Tervetuloa Popkadulle!
Jihuu, vihdoinkin se on täällä: Popkatu! Tänä vuonna tapahtuu maanantaista lauantai-iltaan asti ja tekemistä, näkemistä ja kokemista riittää jokaiselle taaperosta eläkeläiseen! Luvassa on esimerkiksi Alanko katutähdeksi -kilpailu, Lastenpop, Sinisen virran käsityöläismarkkinat sekä paljon muuta. Kannattaa seurata Popkadun nettisivujen ohjelmaa ja suunnata sinne, missä milloinkin tapahtuu. Omat odotukseni viikon suhteen ovat korkealla, onhan tapahtumia parikymmentä ja esiintyjiäkin lähemmäs 70. Tapahtumia järjestetään monessa eri paikassa Joensuun keskustan tuntumassa, joten liikkuminen tapahtumasta seuraavaan on vaivatonta. Lisäksi kaikki tapahtumat lauantai-illan Rytmiklubia lukuunottamatta (liput 12e Tiketistä) ovat ILMAISIA, joten tulethan ajoissa jotta mahdut mukaan! Hellettäkin on luvattu koko viikoksi, joten ulkona passaa olla vaikka vuorokauden ympäri. Sydämellisesti tervetuloa juhlistamaan 10-vuotiasta Popkatua! Terveisin Popkadun verkkotoimituksen uunituore päätoimittaja Ninni Tuononen |
|
Lastenpop rakentuu
Vuoden 2010 Lastenpoppia on rakennettu muutama viikko urakalla. Somistajien tekosia ovat paperimassasta muotoillut planeetat, avaruusmaisemat ja kaikki muu mukava. Rakenteilla ovat myös kuuraketti ja seikkailurata.
Tervetuloa katsomaan työn tuloksia Lastenpoppiin torstaina 15.7. tai perjantaina 16.7. Ohjelman löydät täältä. Luvassa ainakin Avaruusromua -työpaja, kasvomaalausta, lelujenvaihtoa, lasten oma valokuvaus -työpaja ja avaruusseikkailua! Musiikkia kuullaan torstaina 12-17 ja perjantaina 13-17 välisenä aikana.
Tapahtuma on ilmainen ja paikanpäältä voi ostaa pikkupurtavaa!




|
Kulttuurikamat kiertoon
Nurmikolla, Pakkahuoneen nurkilla seisoo telttakatos, jonka alla käy (yllättävän nahkatakkinen) vilinä. Teltta paljastuu kulttuuritavaran vaihtotoriksi, jossa levyjä, vinyylejä, lehtiä ja kirjoja penkoo innoissaan useampi käpälä. ”Tämä on hieno tapa päästä eroon vaikkapa kirjoista, joita ei ole lukenut viiteen vuoteen... kuten minä.” kertoo Anne Heinonen Popkatuyhdistyksestä. Torille saa tuoda ns. kulttuuritavaraa kiertoon ja napata mukaan hieman uutta – ilmaiseksi. ”Paljon tavaraa saatiin lahjoituksina, kuten OiFM:ltä levyjä.” Näppärää kierrätystä, sivistystä ja ilman muuta hyvänmielentoimintaa.
Pinkkiraidalliset hiukset vilahtavat, kun Martta Kinnunen penkoo huolellisesti läpi vaihtotorin tarjonnan. ”Löysin aika monta sinkkua ja Velvet Revolverin levyn! Mukaan lähti myös manga-pokkari ja leffa. Tämä on tosi hyvä juttu ja olenkin jo kaikille suositellut.” nuori nainen toteaa hymyillen. ”Nyt vein pari levyä vaihtoon. Jos kotoa löytyy vaikka turhaa musaa, miksei sitä voisi antaa jakoon?” Toisin kuin toimittaja nappasi laukkuunsa röyhkeästi ilman vastalahjaa parit Anime-lehdet. ”Aiemmatkin löydöt ovat miellyttäneet.” Martta vielä kehaisee.
Ei ole siis ensimmäinen ja viimeinen kerta kun Popkatuyhdistys kasaa kulttuurinjanoiselle materianystäville tällaisen aarreaitan. Nam!
Katja Harinen |
Kasvot kesäkuosiin
Kasvomaalauskojussa keskitytään söpön Hello Kittyn väritykseen Veeran, 6, poskelle. ”Tämä on lempihahmoni ja halusin Hello Kittyn, koska tässäkin on.” Veera osoittaa vaaleanpunaisen takkinsa painatusta. Siskon vuoro maalaustuoliin koittaa ja kissan sijaan hän haluaakin ison punaisen sydämen. Vakaakätinen Anu nappaa paletista väriä ja piirtää siveltimellä varmalla otteella. Ihmekös tuo, sillä silloin kun toimittaja opetteli pukemaan kurahousuja päiväkodissa, vietti Anu valmistujaisiaan maskeeraajana.
Tästä rohkaistuneena heitän ahterin penkille ja isken kolikot tiskiin. Annan vapaat kädet ja Anu heti jo näkee, mikä tyyliini, chiciin hippipantaan ja kirppishuivin väreihin sopii. Sivellin tuntuu pehmeältä poskea vasten, pikkuisen kutittaa. Ei haittaa, vaikka vähän tekee mieli pyöriäkin paikallaan. Lopputulos on hurjan hieno värikäs koivunlehti-marja-kukka-köynnös, joka ehdottomasti sopii asiakkaalle, joka ei olisi osannut parempaa tilata. Personoitua palvelua. Onneksi maalit ovat kuulemma ei ihan niin helposti leviäviä Grimasin ammattimeikkejä, koska pian taitaa sataa ja kovaa.
Katja Harinen |
|