Pop pop pop!Heipä hei Popkansa! Letkkeetä mennoo ovat olleet tämä päivä ja eilinen, ei ole ainakaan tekemisestä ollut puutetta. Eiliset Lastenpop, Nuortenpop, Popkamu- ja Popkatu-klubit ovat pitäneet huolen siitä, että kansalle riittää tekemistä. Eilisen kohokohtia mainitakseni; saippuakuplien puhallus lasten kanssa Lastenpopissa, kurkkulaulaja GangZi:n haastatteleminen englanniksi, yleisö nauttimassa silmät kiinni Tohtori Orff & Herra Dalcrozesta Kuunari Elinalla, Popkatu-klubin innoissaan tanssivat ihmiset, jutustelutuokiot tuntemattomien kanssa - tuntuu melkein, että yhteen päivään mahtui liian paljon hyvää. Pakko myös mainita Popkamu-klubeista, että kamu eli kansanmusiikki on yllättänyt positiivisesti. Ei se olekaan ihan pelkkää hanurinsoittoa kansallispuku päällä! Tänään perjantaina tapahtumia on ollut yhtä paljon kuin eilen. Lastenpop on saatettu tämän vuoden osalta päätökseen, toivottavasti mahdollisimman moni mukula ja mukulan omistaja muisti käydä rakentelemassa soittimia ja nauttimassa musiikista. Toripop starttasi tänään, samoin kuin Alanko katutähdeksi -kilpailun osallistujien esiintymiset - musiikkia ja silmäniloa riitti siis koko päiväksi. Molemmat jatkuvat myös huomenna, eli vielä ehtii Popkatuilemaan! En myöskään voinut vastustaa kiusausta tanssahdella pikkuisen, kun Vapaudenpuistosta kantautui Rytmipuiston soundeja... Sielläkin näytti olevan meno kohdillaan. Popkatu vetelee tämän vuoden osalta toiseksiviimeisiään, joten viimeistään nyt nosta peppu ja tule Teatteriravintolalle! Luvassa Popkatu-klubi ja keikkoja kolmella eri stagella, ilmaiseksi tietenkin. Huomenna onkin sitten tämän vuoden Popkadun viimeinen päivä: Alanko katutähdeksi -kisa ja tuloksen julkistaminen, Toripop ja tietenkin Rytmiklubi. Haikeaksi vetää, mutta pitää vielä nautiskella niin kauan kuin tätä iloa riittää! Nyt Teatteriravintolalle, toivottavasti siellä nähdään. Adios!
Ninni Tuononen |