LINDA

Kotimaisen pop-rockin tuorein tähti on syntynyt. Laulaja-lauluntekijä LINDA on julkaissut vasta kourallisen biisejä, mutta jo ensikuuleman perusteella nuoresta artistista uskaltaa povata seuraavaa isoa suomalaista supertähteä.
LINDAN musiikissa kuuluvat niin artistin pitkä tausta rokkibändin laulajana kuin kontrabasistinakin. Artistin soolotuotannossa paahtavat kitarat ja jykevät bassot paiskaavat kättä koukuttavien pop-melodioiden sekä oivaltavien lyriikoiden kanssa, ja muodostavat kokonaisuuden, joka tuntuu samanaikaisesti tuoreelta ja nostalgiselta. LINDAN ekalta festarikesältä on kuuleman mukaan lupa odottaa suuria – edessä on vahvaa visuaalisuutta sekä ehta, aito rock’n’roll show. Anna tulla, LINDA!