Ilosaarirockissa nähdään jo keikkaveteraaniksi ja miksipä ei metalli-ikoniksikin asti kivunnut Stam1na. Yhtye on äänestetty 2000-luvun parhaaksi livebändiksi, ja seuraavalle vuosikymmenelle siirtyminen lisää vain bensaa liekkeihin. Kesken festarikesän kiireiden haastattelun ehti antamaan yhtyeen laulaja-kitaristi Antti “Hyrde” Hyyrynen.
Mikä on suhteenne Ilosaarirockiin?
Kuuma, humalahuuruinen ja pitkäikäinen. Paitsi Kakella, joka kävi ensimmäisillä festivaaleillaan ikinä vasta vuonna 2005, työn johdosta. Myö muut ollaan käyty Joensuussa vuodesta about -97.

Stam1na Rokissa vuonna 2009. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on Stam1nalta luvassa tänäkin vuonna.
Mikä on paras kesäfestarimuistonne?
Varmaankin haparoiva telttaseksi ennen Cradle of Filthin keikkaa. Sitten vaan kajaalilla pingvinit lärviin ja menoksi. Olkkonen taisi hävittää jonain vuonna reppunsa mosh pitissä. Sinne meni kännykät, junaliput ja rahat. Työn puolesta parasta oli tietysti päästä soittamaan päälavalla muutama vuosi takaperin. Niin sitä ihminen etenee elämässä.
Mikä on mieleenpainunein festarikommelluksenne?
Tissit Provinssirockin päälavalla kesken keikan. Tissien omistaja kuulemma tätä nykyä hitusen häpeää temppuaan, vaikka olikin sala-asussa kasvojensa osalta. Muuten nämä meidän poikamaiset hassuttelut ovat aika kesyjä. Ja se mikä tapahtuu lavan takana jää lavan taakse…
Stam1na äänestettiin YleX:n kisassa 2000-luvun parhaaksi kotimaiseksi livebändiksi. Mitkä ovat menestyksen avaimet? Mikä on Stam1nan keikkakunnon salaisuus?
Nyt väännetään jo kuudetta aktiivivuotta, eli aika kovan koulun on bändi käynyt jo nyt lävitse, Suomen mittakaavassa. Festarilavoja ja klubeja on lasetettu ali, yli ja lävitse. Kyllä siinä apinalauma ehtii muutaman viihdetempun lisää omaksua. Sitähän tämä on: sirkusta. Olemme apinoita. Avaruusapinoita, joilla on sähköisesti vahvistettu äänisignaali ja yksi skumppapullollinen liikaa egoa. Ja rehellistä urpoutta veressä.
Stam1na on mukana Amnestyn levyllä. Yhtyeen kappaleet ovat tunnettuja muutoinkin kantaaottavuudestaan. Onko kysymyksessä laajempikin yhteiskunnallinen agenda, vai miten teemat päätyvät valmiiksi kappaleiksi?
Kirjoitan sanoitukset vitutuksesta. Mikäpä sen enemmän vituttaisi kuin yhteiskunnalliset epäkohdat. Riisto, raiskaus ja ahneus. Ihmisen toiminta ylipäätään. Vaan haulikon piippu on osattava myös suunnata omaan suuntaansa. Tästä enemmän tulevaisuudessa.
Miksi ette julkaise sanoituksianne Internetissä?
Miksi julkaisisimme? Sanoitukset kuuluvat kansigrafiikoihin ja karaoketeksteihin. Joku keksi laittaa Pahan arkkitehdin lyriikat Inferno-baarin vessan seinälle, ikäänkuin sisustuselementtinä. Meinasin kusta housuun. Onneksi oli pisuaari edessä. Vaan tällaista tämä on, tämä rock’n'roll.
Valmistaudutte viidennen studioalbuminne nauhoituksiin. Millainen teos on luvassa?
Varmasti tulee sanomista, sen verran uutuuksia on tiedossa. Emme jää paikalleen Atlantiksen lätäköihin, menemme eteenpäin sekä sanoituksissa että sävellyksissä. Kerromme sitten lisää kun studiossa on jotakin saatu talteen.
Millainen on Stam1nan kesän selviytymispaketin top 5?
1. Muista syödä. 2. Muista juoda vettä. 3. Muista myös nukkua. 4. Muista venytellä niskat. 5. Muista palvoa saatanaa.
Olette kiertäneet muiden suomalaisten yhtyeiden kanssa muun muassa Sakara Toureilla. Mikä yhtye on mieluisin rundikumppani ja miksi?
FM2000-yhtyeen kaverien kanssa hommat pelaavat aina. Tietysti yhtyeitä on monia, kavereita on monia… Kunhan saa olla oman tekniikan porukkaa völjyssä, niin tiedetään että hommat hoituvat.
Kuullaanko Ilosaarirockissa yhtyeen alkuaikojen englanninkielistä tuotantoa, esimerkiksi Vanhaa paskaa -kokoelmalta löytyvää Meet Your Fate -kappaletta?
Ei kuulla, meillä on jo vähän uudempiakin sketsejä luvassa. Mitäpä sitä tikulla vanhaa silmään.
Millä tavoin Vanhaa paskaa -kokoelman kappaleet ovat edustettuna kesän keikkojen biisilistassa?
Ei mitenkään.
Kuullanko Ilosaaressa uutta materiaalia, vai panttaako yhtye sitä studioon asti?
Olemme soittaneet Keisarin uudet vaateet -biisiä useammalla keikallamme pitkin kesää. Eiköhän se päräytetä ilmoille myös Laulurinteellä. Keskeneräistä materiaaliahan se on, levyttämätön biisi, mutta vittuun kaikki, täältä pesee.
Stam1na Ilosaarirockin päälavalla sunnuntaina kello 16:00.
Haastattelu: Samu Heikinmatti




