Imogen Heap tanssahtelee lavalla, musiikki kelluttaa kuulijaa. Siniset valot tekevät raukean olon, Heapin dynaaminen ääni saa teltan huomion. On Just for now:n aika. Heap alkaa kuoronjohtajan elkein opettaa kappaleensa kerroksia jakaen yleisön kolmeen osaan. Yleisö laulaa taustat ja Heap itse soolot, lopputulos on yllättävä, Heap saa koko teltallisen laulamaan ja biisi kuulostaa hyvältä. Spontaani Heap heittää välispiikkejä ihan kuin hän olisi kotonaan – siis lavalla.
Jokaisen biisin jälkeen Heap jää lavalla pimeään – tämä kuvastaa jokaisen biisin – siis jokaisen tarinan loppumista. Hide and Seek on vuorossa, yleisö hiljenee. Heap keskittyy, hänen äänensä ja liikkeensä ovat hallitut ja herkät. Yllättävää kyllä, kappaleen kliimaksin tullessa yleisö alkaa taputtaa – vaikka voisi kuvitella sen pilaavan tunnelman, päinvastoin, taputukset ovat paikallaan.
Heapin työskentelyä on ilo katsella, kun hän soittaa suurimman osan instrumenteista itse ja tallentaa taustat laulamalla ne itse biisin alussa. Se kaikki on niin vaivatonta ja luonnollista. Heap lumoaa maalaavalla äänimaisemallaan samalla kun hän herättää kuulijassa energiaa, sisäistä voimaa ja rauhallisuutta.
Julia Jumppanen
