90-luvun lopulla melodisesta deathmetallista muotoutui vuosiksi raskaan rockin johtava lajityyppi. Esimerkiksi Amorphisin ja Paradise Lostin pohjalta sitä kehitettiin varsinkin Ruotsissa, ja maailmalla alettiin pian puhua Göteborg-ilmiöstä. Ruotsi-hevin lippua kantoivat etunenässä mm. At the Gates, In Flames — ja Dark Tranquillity. Kaksi jälkimmäistä ovat kasvaneet menestykseen hieman eri reittejä.
Dark Tranquillity on julkaissut melko erityylisiä levyjä, joille on kuitenkin yhteistä saundien syvyys ja tunnelman tasapaino. Virkaveljiensä ja jäljittelijöidensä tapaan sen musiikki ei niinkään nojaa kertosäkeisiin, vaan vähäeleisten sävellysten hallintaan. Göteborg-kitaroiden ympärille yhtye kokoaa vaiheittain aukeavia kerroksia, joiden sopivaa sisäänpäin kääntyneisyyttä kirkastavat pienipiirteiset mutta oivaltavat ohjelmoinnit. Edellisestä huolimatta bändi on kahdella viime levyllään vain lisännyt vauhtia ja on nykykunnossaan karkea, suora ja vähemmän mietteliäs. Yhdentekevien loilotusten sijaan Dark Tranquillity käsittelee sanoituksissaan esimerkiksi modernin yksilön kriisikokemuksia tai ihmisen suhdetta tieteeseen ja teknologiaan.
Takaisin