Etusivu    Bändit    Media    Info    Viestit    Kohti rokkia    Linkit    Festarielämää                              In English


 

 

Kaucas

Tarina alkaa jo 90-luvun puolivälistä, Lappeenrannassa, Itä-Suomen hevipääkaupungissa. Ja punkista tietenkin lähdetään niin kuin Beastie Boyskin teki. Vähän myöhemmin Herbaholics-yhtye hajoaa ja syntyy Kaucas -ryhmä ja Supatunes niminen omakustannelabel. Aikaa kuluu, punk vaihtuu hiphoppiin - kaikenlaista äänitettä pukataan ilmoille, mutta kaikki ei mene vielä ihan nappiin. Käydään läpi lukusia vaiheita kunnes yhtye päätyy lopulta Bad Vugumin suojiin julkaistakseen LP:n Saastaa suusta. Kyseisellä albumilla Tuomarin, Hahon, Astran ja Kontackton sylkevät itsestään musiikkia, jota voisi kai sano taidehiphopiksi. Sanoitukset ovat raskaampaa purtavaa kuin suomihiphopin peruslätinä - paras vertailukohta yhtyeelle lienee Ceebrolistics. Kaucasin soundi on aggressiivinen ja tenhoavan tehokas. Kaiken kaikkiaan taustat vakuuttavat, että meillä on asiaa ja iloisena yllätyksenä kuuntelija saattaa huomata, että perhana, sitähän onkin. Tämä jengi todella potkii, ei ainoastaan uhkaile.

www.kaucas.tk