Don Johnson Big Band
Kova luottamus

Musiikissa tunnelman luominen on hienovarainen asia. Atmosfääri syntyy musiikin peruselementeistä; rytmistä, melodiasta ja harmonioista, mutta vähintään yhtä lailla saundeista ja nyansseista. Musiikin eri rakennuspalikoiden suhteesta toisiinsa. Suurimmat palikat ovat kappaleiden osat, niiden dynamiikan ja intensiteetin suhteet toisiinsa. Pienimmillään musiikin tunnekokemukseen vaikuttavat yksittäisten nuottien, soitimien tai sämpleäänien saundit, sekä hiljaisuus. Aivan kuin puheessa, elämässä tai elokuvassa, myös musiikissa hiljaisuus on tehokeino joka synnyttää jännitteitä ja dramatiikkaa. Nykypäivän kertakäyttökulutuksen ja huonon keskittymiskyvyn leimaamassa populaarikulttuurissa todella harva artisti uskaltaa käyttää hiljaisuutta instrumentin kaltaisena osana kappaleitaan, sillä hiljaisuuden merkityksen tajuaminen osana sävellettyä äänimaisemaa ja rytmillistä rakennetta vaatii kuulijalta keskittymistä.

Don Johnson Big Bandin kappaleet ovat todella monitasoisia. Varsinkin yhtyeen toisella levyllä pienet rytmiset ja harmoniset elementit sekä äänen värit ovat kaikki tarkoin harkittuja ja kunnianhimoisia. Kappaleiden kaikkien osatekijöiden loppuun asti viety harkinta ja todella älykäs käyttö saavat aikaan myös sen että äänimaisemassa on ilmaa. Ei siten että se olisi jotenkin tyhjä tai sieltä puuttuisi jotain, vaan että se hengittää. On orgaaninen ja elävä. Kappaleet Royalty ja Behind 16 bars ovat malliesimerkkejä kappaleista joissa yhtye lyö tiskiin täysin omintakeisen ja epäkonventionaalisen saundimaailman, sekä rytmillisen ilmaisun joka välillä nykii, välillä pysähtyy, hetkittäin junnaa paikallaan tai kävelee takaperin, ja on silti koko ajan svengaava, mielenkiintoinen ja värikäs. Tommy Lindgrenin vokalisointi on myös yksi tunnelmien keskeisiä elementtejä; välillä hän laulaa melodoita, välillä räppää, mutta aina äänen väri eläytyy ympäröivään tilanteeseen. Tällaisten taiteellisten ratkaisujen tekeminen osoittaa yhtyeeltä sekä todellista monitasoista musiikillista ymmärrystä, että vahvaa luottamusta omaan materiaaliin. Breaking Daylightin seitsemäs kappale on erinomainen osoitus Johnsonien kyvystä luoda syviä tunnelmia; Nightmanin hypnoottisesti rullaava biitti yhdistyy Lindgrenin varovaiseen laulumelodiaan jossa on samaan aikaan jotain haikeaa ja jotain hyvin intensiivistä. Basson ja rumpubiitin lisäksi instrumentteja pudotellaan mukaan hyvin harkiten ja varoen; juuri oikeassa kohdassa Emma Salokosken surullinen melodia viiltää veitsen lailla. Kappale on visuaalinen kuin lyhytelokuva jossa kertoja Lindgren johdattaa katsojaa puistojen niille puolille minne yhteiskunnan eriarvoisuus varjostaa eniten. Toiseen levyyn lyyrinen ilmaisu ja laulun hienovarainen rytmillinen vaihtelu on kehittynyt entistäkin pidemmälle; molemmissa on yhtä lailla väriä ja hyvinkin pitkälle johtavia ajatuksia. Molempia käytetään käytetään mielikuvituksellä ja tarkkuudella.

Don Johnson Big Band on ryhmä perfektionisteja jotka pyrkivät viemään käytettävissä olevat mahdollisuudet loppuun asti. Niinpä yhtye ottaa levylle täydellisiksi hiotut kappaleet esiintymistilanteessa täydellisen uudenlaiseen käsittelyyn. Miehet soittavat, keskenään ja erikseen, osan sieltä toisen täältä, sekoittaen tutut kappaleet tuntemattomiin, ottaen haltuun tunelman johtamisen myös yleisössä. Johnsonit ovat vuosi toisensa jälkeen räjäyttäneet teltat ja korjanneet potit Ilosaaressa. Edes siirtyminen intiimistä telttaympäristöstä massiiviselle päälavalle ei vienyt orkesterin intensiteettiä, niin hyvin tämä musiikillinen kameleontti muuntaa itsensä hiljaisesta tunnelmoijasta räjähtäväksi bilebändiksi. Pääasia on että kaikki tanssivat.

www.donjohnsonbigband.com